Tutustu paremmin Jeekidsin hoitajiin
Jeekids muodostuu perustajasta Jennistä ja joukosta hoitajia, jotka huolehtivat asiakkaiden lapsista. Jenni uskoo, että arjen tueksi saatu apu lisää koko perheen hyvinvointia. Tärkeintä on, että hoitaja ymmärtää lapsen kasvua ja kehitystä sekä tarjoaa turvallista hoivaa perheen kiireisten vuosien keskellä.
Alta löydät esittelyn hoitajista He työskentelevät pääasiassa muissa tehtävissä, joten kuvallisia esittelyjä ei ole yksityisyyden suojan vuoksi. saat kuitenkin tavata hoitajan maksuttomalla tutustumiskäynnillä ennen hoidon aloittamista.
Jenni & Jeekids
Jenni aloitti yrittäjänä vuonna 2016 tuottaen varhaiskasvatusta yksityisenä perhepäivähoitajana. Kahdeksan vuotta myöhemmin syntyi JeeKids, jonka tavoitteena on helpottaa vanhempien arkea tarjoamalla laadukasta, välittävää ja huoletonta lastenhoitoa erilaisiin tilaisuuksiin, tapahtumiin ja tarpeisiin.
jeekids hoitajat